12,90  sis. alv

Osasto:

Kuvaus

TOMMI KALENIUKSELTA MITEN KOTIIN LÖYDETÄÄN? -ALBUMI Kahden laulumiehen kohtaaminen synnytti albumillisen uutta musiikkia
Lauluntekijä Tommi Kalenius jatkaa syvien tuntojen tulkitsemista 28. lokakuuta julkaistavalla Miten kotiin löydetään? -albumillaan. Edu Kettusen tuottama 12 kappaleen kokonaisuus on jatkumoa viime vuonna julkaistulle Liikuta mua -albumille. Kappaleissa on tavoiteltu juurevasta akustisesta folk-ilmaisusta tuttuja tarinankerronnan perinteitä ja haluttu laittaa kappaleiden ympärille vain pakollinen.
Liikuta mua -levyn jälkeen syntyi tarve jatkaa jonkin etsimistä, minkä koin lauluntekijänä löytäneeni. Lisäksi elämään mahtui vaikeita vaiheita ja tuntui, että ainoa pakopaikka kaikelta oli laulaa ja soittaaHalusin tuntea nämä laulut sellaisina, että kaikkia kulmia ei hiota”,
avaa Tommi albumia. Lopulta albumi päädyttiinkin taltioimaan kemiönsaarelaisen Edu Kettusen studiolla yhdessä Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen kanssa. Lisäksi laulujen synnyttämisessä auttoivat Kaleniuksen pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Pekka Eronen ja Jari Kekäle.

Kappaleet:

  1. Sinä
  2. Puhutaan hiljaisuutta
  3. Rakkaus rapistuu
  4. Miten kotiin löydetään
  5. Sun kanssas
  6. Moi
  7. Meil on toivoo
  8. Entistä enemmän
  9. Elämä polttaa
  10. Muista mua
  11. Yksi
  12. Valo ei saa sammuu